Näin käännät bonuksen kierrätyspakon eduksesi

Näin käännät bonuksen kierrätyspakon eduksesi. Joulu on jo ovella, mutta tällä kertaa emme keskity enää joulukalentereihin. Olemme jo kehottaneet kaikkia lukijoitamme olemaan oma-aloitteisia. Ei ole enää järkeä mainostaa joulukalentereita artikkeleilla, joita kaikki eivät kuitenkaan ehdi lukemaan enää ennen joulua. Sen sijaan haluamme siirtyä kirjoittamaan asioista, jotka tulevat pätemään vielä 24. päivän jälkeenkin.

Yksi kaikkein mielenkiintoisimmista ja tavallaan kurjimmista asioista koko kasinoalalla ovat niin sanotut kierrätysvaatimukset. Nämä viheliäiset asiat tekevät bonuksella voittamisesta usein hankalampaa kuin sen pitäisi olla. Jos esimerkiksi voitamme heti ensimmäisillä bonuseuroillamme 200 euron voiton, emme valitettavasti voi nostaa sitä pelisivustolta pois, vaan se pitää kierrättää. Tämä on pelaajan arkea. Nyt haluamme esitellä muuan asian, jonka kannalta kierrätysehdot voivat kääntyä jopa avuksemme.Näin käännät bonuksen kierrätyspakon eduksesi

Tie suuriin rahoihin

Emme osaa sanoa teistä, mutta ainakin meille bonuskierrätys on usein ollut avuksikin. Parasta tässä kyseenalaisessa rajoitteessa on nimittäin se, että se pakottaa meidät jatkamaan pelaamista. Parhaimmillaan tämä saattaa tarkoittaa sitä, että voitamme lopulta enemmän rahaa kuin olisimme uskaltaneet edes toivoa.

Palataan alun esimerkkiin ja tilanteeseen, jossa pelaaja on juuri voittanut bonuksellaan 200 euroa. Bonusehdot ja säännöt sanelevat, että pelaajan tulee edelleen jatkaa pelaamista. Tällä rahalla pelatessaan pelaaja rohkaistuu ja päättää valita käyttöönsä bonuksessa määrätyn maksimipanoksen, joka on usein niinkin korkea kuin 5 euroa. Tällä viiden euron panoksellaan pelaaja kerryttää kierrätystään huimalla nopeudella ja päätyy sattuman kaupalla voittamaan pelistä entistäkin suurempia summia. Yhtäkkiä pelaajalla onkin tilillään jo lähemmän 800 euroa, eikä kierrätystä ole enää nimeksikään jäljellä.

Ei painetta lopettaa

Niin kauan kuin pelaamme omalla rahallamme, tulee meille herkästi ajatuksia siitä, että nyt pitäisi lopettaa. Olemme törmänneet elämässämme usein tilanteisiin, joissa meidän olisi pitänyt tajuta lähteä tilanteesta silloin, kun asiat vielä olivat hyvin. Tätä tapahtuu peleissä jatkuvasti. Jos olemme tallettaneet 50 euroa, voi moni olla sitä mieltä, että esimerkiksi 100 euroa olisi jo hyvä ottaa ulos. Kun meillä on kuitenkin bonus käytössämme, emme saa ottaa ulos, vaan saamme hyvällä omallatunnolla jatkaa pelaamista – ja parhaassa tapauksessa myös voittamista.

Kierrätysehdot tuovat rentoutta pelaamiseen. Kun kierrätysehto on viimein täynnä, on kuitenkin syytä ottaa kaikki saavutetut rahat pois kasinolta. Tällöin olet muutenkin ehtinyt pelata jo hyvän tovin!