Quickspin

Quickspin on jälleen yksi osoitus ruotsalaisten ylivoimaisesta menestyksestä netticasinoilla. Yhtiö on erittäin tuore, vasta 2012 perustettu, mutta se on jo saavuttanut vankkumattoman aseman nettikasinoiden kolikkopelien toimittajana. Yhtiön perustajat ovat pitkän linjan ammattilaisia ja heillä on taustaa mm NetEntiltä, joka on koko eurooppalaisen casinopeligenren kuningas. Perustajajäsenet Daniel Lindberg ja Mats Westerlund ovat molemmat olleet ko yrityksessä töissä, joten heillä on ollut vahva pohja lähteä luomaan uutta.

Quickspinin pelien määrä ei vielä ole mikään valtava, mutta se on sitäkin korkeatasoisempi. Sen pelejä löytyy lähes kaikilta suomenkielisiltä netticasinoilta, joten pelitalon peleistä voi nauttia lähes joka paikassa. Kun vuonna 2016 Playtech julkisti kaupan, jossa se osti yhtiön 50 miljoonalla eurolla, niin ruotsalainen satutarina oli jälleen valmis. Nyt yhtiö jatkaa pelien julkaisua paljon suuremmilla voimavaroilla. Ainoa ero on vain siinä, että nyt maailman suurin peliyhtiö omistaa pelit.quickspin

Ruotsalaiset ovat todellakin valloittaneet kasinoiden pelimarkkinat, eikä siinä mitään, sillä niiden pelit ovat aivan loistavia ja niiden parissa viihtyy aina. Quickspin on keskittynyt enimmäkseen kolikkopeleihin ja niissäkin aivan peruspeleihin, jotka ovat aina kaikista suosituimpia. Mobiiliin yhtiö lähti todella myöhään, kun se vasta pari vuotta sitten alkoi julkaista käännöksiä suosituimmista pelistään myös liikkuville pelaajille.

Hyvä kolikkopeli on monen osatekijän summa ja se on Quickspinillä sisäistetty hienosti. Aiempi historia NetEntillä on varmasti antanut näkemystä alan ja pelaajien tarpeisiin, joten yrityksen fokus on ollut hyvin selkeä alusta lähtien. Quickspin on noussut huipulle todella nopeasti, minkä todistaa Playtechin tekemä yritysosto ja pelaajat ovat ottaneet pelit vastaan loistavin arvosteluin. Mahtavaa nähdä, että kasinoalan kilpailu koskettaa koko toimialaa, sillä silloin kokonaisuus nettikasinoilla kehittyy huikealla vauhdilla eteenpäin. Netticasino 24 tutki yhtiön taustaa ja tuotteita hieman tarkemmin ja tässä meidän arviomme pelivalmistajasta.

Quickspin Historia

Quickspin on ottanut todella nopeita askelia heti perustamisestaan lähtien ja sen ensimmäinen hitti julkaistiin 2013, vuosi yhtiön perustamisen jälkeen. Big Bad Wolf on tuttu satu isosta pahasta sudesta ja kolmesta pienestä porsaasta. Se on edelleen todella suosittu kolikkopeli, joka löytyy lähes jokaiselta nettikasinolta. Samana vuonna yhtiö laajensi Ison-Britannian markkinoille yhteistyöllään Gala Interactiven kanssa ja se on laajentanut kenttäänsä siitä lähtien. Viime vuonna yhtiö laajeni Tanskan suljetuille markkinoille tekemällä sopimuksen Danske Spilin kanssa, joten Quickspinistä tuli muutamassa vuodessa varteenotettava haastaja pelimarkkinoille.

Quickspin on koko ajan hakeutunut yhteistyöhön muiden alan tekijöiden kanssa. Hyvä esimerkki on Microgamingin Quickfire, jonka kautta saa myös sen muutamaa peliä, iso Paha Susi -peliä myöten. Tämä laajentaa pohjaa nettikasinoilla, kun välttämättä yhtiö itse ei tarvitse sopimusta kasinolle, vaan pelit menevät jakeluun yhteistyön kautta. Tämä on erittäin mielenkiintoinen kuvio, jossa pienet tekijät saavat paljon näkyvyyttä ja pelaajat kiittävät. Suurin paukku oli alussa mainittu yrityskauppa, jossa se myytiin kokonaan Playtechille.

Maailman ykköspelivalmistaja ei varmasti ollut huono vaihtoehto, sillä nyt on kapasiteettia ja markkinointikoneistoa koko maailman valloitukseen. Nämä länsinaapurimme uudet peliyritykset, kuten Yggdrasil, ovat ottaneet hetkessä markkina-aseman todella kilpailluilla ja vahvojen tekijöiden hallitsemalla liiketoiminta-alueella. Siinä on malliesimerkkiä meille suomalaisille, miten luodaan kymmenien miljoonien eurojen menestystarinoita parissa vuodessa.sakura fortune

Quickspin Kolikkopelit

Quickspinin pelit ovat ottaneet omat kannattajansa vahvaan otteeseen ja sen pelit valloittavat pelaajien sydämet hetkessä. Käy lukemassa arviomme Sakura Fortunesta, jonka japanilaishenkinen maailma ja soturiprinsessa vievät mukanaan hetkessä historiallisiin seikkailuihin. Jo alussa mainittu Big Bad Wolf on tietysti pelistudion suurin hitti, mutta Sticky Bandits, Treasure Island ja Firestorm ovat aivan loistavia hedelmäpelejä. Pelien grafiikka on todella upeaa nähtävää ja bonuspelit tuovat aina oman lisäjännityksen pelaamiseen.

On kuin Quickspin oli poiminut parhaat ominaisuudet kaikkien muiden valmistajien peleistä ja lisännyt omat mausteet soppaan. Näin se hitti syntyy, sanoi jo Juice Leskinen aikoinaan musiikkibisneksestä, jossa kopiointi on hyvin tuttua. Ei kopioinnissa mitään pahaa ole. Siinä kuunnellaan loppukäyttäjiä ja toteutetaan heidän mieltymyksiään. Kyseessä on aivan sama tilanne, kuin kännyköissä. Kaikki valmistajat tekevät nyt kosketusnäytöllisiä luureja, vaikka iPhone oli se ensimmäinen. Lopputuloksena yksi tykkää Applen tuotteista ja toinen Androidista. Valinnanvara käyttäjälle syntyy yrityisten hyödyntäessä alkuperäisiä ideoita ja muokkaamalla niitä eteenpäin.

Quickspin on mukana myös sosiaalisen median pelaamisessa ja sen pelejä voi pelata yhteistyökumppaneiden kautta leikkirahalla Facebookissa. Tässä ovat juuri nämä uudet tulokkaat kunnostautuneet erinomaisesti, sillä niillä on näkemystä nykypäivän pelaajien ajatusmaailmaan ja tarpeisiin. Markkinointi on todella näkyvää ja aggressiivista, joten pelivalmistajien täytyy näkyä joka puolella, ollakseen mukana tarjonnassa. Meidän kokemuksemme mukaan yhtiön pelit ovat todella miellyttäviä grafiikaltaan ja pelattavuudelta, sekä niiden teemat ovat onnistuneet hienosti.

Satu- ja seikkailumaailman ympärille rakennetut pelit ovat mukaansa tempaavia ja Quickspin yllättää joka kerta julkaisuillaan. Kolikkopelit ovat aina netticasinon sielu ja tämän yhtiön luomukset tuovat sisältöä pelaajille todella hyvin. Odotamme innolla seuraavia julkaisuja, sillä Quickspinin pelit yllättävät joka kerta erilaisuudellaan, mutta silti niin tutuilla peruskolikkopelin ominaisuuksilla.

Yhteenveto

Me arvioimme todella aktiivisesti netticasinoita, bonuksia, kolikkopelejä, sekä pelivalmistajia. Kokemus on osoittanut, että kilpailu alalla on hyväksi ja naapurimme ovat pitäneet markkinat virkeinä jo vuosia. Kova kilpailu lisää paineita jo vakaan aseman saavuttaneille toimijoille, eivätkä ne pysty jäämään lepäilemään, kun uudet tulokkaat napsivat osuuksia. Jos vanha konkari ei ole kehityksessä mukana, menevät muut moottoritietä ohi ja konkari pysähtyy hylätylle huoltoasemalle ihmettelemään, että minne ne asiakkaat katosivat. Kasinoasiakkaat ovat erittäin laatutietoisia ja Netticasino 24:n kaltaiset sivustot toimivat laadunvalvojina. Me seuraamme kehitystä ja poimimme parhaat tulokkaat, sekä myös uudistuneimmat konkareiden tuotokset teidän ihmeteltäväksenne.

Quickspin on omalla sarallaan todella vakuuttava ja vielä vähäisestä pelimäärästä huolimatta, on laatu erittäin korkealla. Sen pelejä pelatessa pelaaja selvästi nauttii kasinoviihteestä ja etsii monesti uudella netticasinolla saman valmistajan pelejä pelattavakseen. Tämä on asiakasuskollisuutta, joka kertoo laadukkaasta ja onnistuneesta lopputuloksesta. Viime vuonna julkistettu suuri yrityskauppa varmasti vain nostaa yhtiön pelien jakelua, sekä tuo mukanaan huikean määrän resursseja.

Kun pieni startup-yritys siirtyy ison toimijan alle, on aina olemassa riski, että innovatiivisuus tapetaan byrokratiaan, mutta vaaran merkkejä ei ole näkynyt. Nykypäivän suuretkin toimijat ymmärtävät luovan ympäristön ja suunnitteluvapauden merkityksen. Pelialan yhtiöitä ei voi operatiivisella tasolla johtaa, kuten perinteisiä teollisuusyrityksiä, vaan niiden on annettava hengittää ja olla oma itsensä.

Meidän tiimistämme löytyy yhtiön pelien faneja, jotka pelaavat sen kolikkopelejä säännöllisesti. Quickspin on saanut pelaajien ja nettikasinoiden luottamuksen ja se on syntynyt ainoastaan hyvillä tuotteilla ja palveluilla. Toivottavasti näemme jatkossa paljon enemmän kolikkopelejä tältä tuottajalta, kuitenkaan laadun kärsimättä, sillä massatuotanto ei kuitenkaan casinopeleihin pitkän päälle sovi.

Pelejä on niin paljon tarjolla ja useiden tuhansien joukkoon hukkuu helposti, jos ei ole jotain eksklusiivista tarjolla. Käy lukemassa meidän arviomme parhaista casinopeleistä, ja poimi itsellesi paras casinobonus meidän valikoimistamme netticasinoista. Ne ovat kaikki luotettavia ja laadukkaita, sekä useimmat sisältävät myös Quickspinin pelejä.