Neon Staxx

Neon Staxx on pelijätti NetEntin uutuspeleihin kuuluva retrohenkinen videoslottipeli, jossa on arvioiden mukaan myös futuristisia piirteitä. Neon Staxx-peli julkaistiin kesäkuussa 2015. Pelistä erityinen ulkonäkö on saanut nimensä mukaisesti inspiraation räikeän värisistä neonvaloista, jotka olivat tunnusomaisia 80-luvulle. Taustamusiikinkin ollessa syntikkapohjaista, on pieni aikamatka valmiina Neon Staxxin pelaajalle. Usea netticasino jakaa ilmaista pelirahaa peliin.

Neon Staxxin yhtenä erikoispiirteenä on erilainen kulma, jossa pelin näyttö esitetään. Yleensähän hedelmäpelien rullat esitetään suoraan edestä kuvattuna, mutta Neon Staxxissa pelinäyttö on taaksepäin kallistettu, mikä antaa oman visuaalisen lisänsä pelin muutoinkin mielenkiintoiseen ulkonäköön.
Tässä videoslotissa on viisi rullaa, jotka muodostavat neljä riviä ja 40 voittolinjaa. Muiden NetEntin pelien tapaan myös tässä pelissä on pelaajan mahdollista itse säätää sekä kolikon arvoa, että panostasoa. Panostasot, jotka siis kertovat kuinka monta kolikkoa panostetaan per pyöritys, vaihtelevat välillä 1-10, ja kolikon arvot ovat 0.01, 0.02, 0.05, 0.10, 0.20 ja 0.50 euroa.neon staxx

Pienin mahdollinen pelipanos on 0.20 euroa, suurin taas 100, jolloin hyvin eritasoisen budjetin omaavat pelaajat voivat jännätä tämän pelin ääressä. Pelin palautusprosentti on noin 96,6%, eli voittomahdollisuudet ovat oikein mukavat.

Neon Staxx ei ole jättipottipeli, mutta siinä on mahdollisuudet voittaa kelpo summa rahaa: suurin kierroskohtainen voitto on 80 000 kolikkoa, mikä varsinkin isommalla summalla pelattaessa tuntuu jo huomattavalta määrältä rahaa. Halutessaan tutkia voittotaulukkoa, saa sen näkyviin klikkaamalla ”i”-, eli informaatiopainiketta näytön vasemmassa alalaidassa.

Pelin perustoiminnot

Neon Staxx-pelissä on kolme perustoimintoa: ilmaiskierrostoiminto, Wild-toiminto sekä SuperStaxx-lisätoiminto.

Pelaaja saa 10 ilmaiskierrosta, kun rullille ilmaantuu 3 Scatter-symbolia. Neljä symbolia antaa 15 kierrosta ja viidestä Scatter-symbolista nettoaa jopa 20 free spiniä. Ennen kuin aloittaa ilmaiskierrosten pelaamisen, tulee valita oma Super Stacked Wild: yksittäinen kela, jossa on vain ”saalistaja”-symboleita, eli leijona, puuma, kotka ja käärme, alkaa pyöriä ja pelaaja pysäyttää sen. Ilmestyvästä symbolista tulee pelaajan Super Stacked-symboli kaikkien pelin aikana pelattavien ilmaiskerrosten ajaksi.

Kaikki NetEntin ilmaiskierrokset pelataan samalla kolikon arvolla sekä panostasolla, kuin pelattiin Ilmaiskierrokset aktivoinut pelikierroskin.
Metallinen rengas WILD-tekstillä on Wild-symboli, joka voi korvata kaikkia muita paitsi Scatter-merkkejä. Wild-symbolit voivat myös luoda voittoyhdistelmiä, yhtenä arvokkaimmista symboleista.

SuperStaxx-toiminto ilmaantuu sattumanvaraisesti, se voi aktivoitua milloin tahansa mille tahansa rullalle. Tämän toiminnon aktivoituessa tulee kokonaiselle rullalle samat symbolit ja hyvällä onnella kaikki symbolit ovat samanlaisia. Scatter on ainut symboli, joka ei sisälly SuperStaxx-toimintoon.

Peliasetukset

Pelaaja voi säätää Neon Staxxin peliasetuksia mieleisikseen, jotta pelikokemuksesta tulee entistäkin hauskempi. Pelin vasemmasta alalaidasta löytyvät äänenvoimakkuus-, automaattinen pyöritys- sekä jakoavainpainikkeet. ”Jakoavaimella ” voi säätää useita toimintoja:
Pelaamista nopeuttava Quick Spin kytkee pois voittoanimaatiot, mikä nopeuttaa pelaamista. Intro Screen puolestaan kytkee joko pois tai päälle pelitrailerin seuraavasta pelistä. Spacebar spinin luvataan tekevän pelin pyörittämisestä entistäkin helpompaa ja Game Historystä näkee menestymisensä jo pelatuissa rahapeleissä.

Neon Staxx mobiilina

Neon Staxxin mobiiliversio on nimeltään Neon Staxx Touch, ja se on julkaistu samaan aikaan varsinaisen casinopelin kanssa. Peliä voi pelata älypuhelimilla ja tableteilla ja sen laadun luvataan olevan yhtä hyvä kuin ”emopelissäkin, ja emopelin ominaisuuksia ei ole karsittu siirrettäessä peli mobiiliin.

Kehitystyöstä

NetEnt on suunnitellut Neon Staxx-pelit käyttäen HTML5-kieltä, mikä on mahdollistanut uskomattoman kirkkaat värit ja muita innovatiivisia toimintoja.