Hedelmäpelit

Hedelmäpelistä ensimmäinen mielleyhtymä on usein kolikoilla alunperin toimineet automaatit markettien auloissa, huoltoasemilla ja kioskeissa. Hedelmäpelejä ovat kuitenkin myös kaikki muut pelit jotka toimivat samalla periaatteella, eli mahdolliset palkinnot määräytyvät ruudulle tulevien symboliyhdistelmien mukaisesti. Perinteisissä hedelmäpeleissä on tunnetusti kolme kiekkoa ja yksi vaakasuora voittolinja. Nykyaikaiset hedelmäpelit ovat monimutkaisempia rakenteeltaan; tavallisesti niissä on viisi kiekkoa, useita voittolinjoja sekä erikoistoimintoja ja bonuspelejä. Yksityiskohtaiset ohjeet voittolinjojen tulkitsemiseksi löytyvät kunkin koneen voittotaulukosta.

Ensimmäisen hedelmäpelin historia vie 1800-luvun loppupuolen San Franciscoon. Tuolloin peleissä käytettiin hedelmäsymbolien sijaan pelikorttien numeroita, jotta pelikoneen pariin siirtyminen olisi vaivattomampaa korttipeleihin tottuneille pelaajille. Näissä koneissa oli viisi pyörivää kiekkoa, 10 korttisymbolia kussakin, eli pois jätettiin 2 korttia. Pelikoneet eivät vielä tuolloin yleensä antaneet rahapalkintoja, vaan pelaajia palkittiin esimerkiksi ilmaisilla drinkeillä, savukkeilla ja muilla sen tyyppisillä tuotteilla.

VeraJohn200% bonus 100 € asti + 100 ilmaiskierrosta
Kaikki kuumimmat uutuuspelit
Nopeat kotiutukset
Lunasta Bonus
Arvostelu
SpeedyEt tarvitse tiliä
Verottomat voitot 5 min. sisällä
Ei mainoksia
Lunasta Bonus
Arvostelu
lucky days1000 € talletusbonus
200 ilmaiskierrosta
Uusi kasino 2019
Lunasta Bonus
Arvostelu
CasinoHeroes25 ilmaiskierrosta ilman talletusta (erikoistarjous)
500 ilmaiskierrosta TAI 200% bonus 200 € asti
Paljon ilmaiskierroksia
Lunasta Bonus
Arvostelu
cashmio20 ilmaiskierrosta ilman talletusta
100% bonus 100€ saakka + 100 ilmaiskierrosta
Parhaat Jackpotit
Lunasta Bonus
Arvostelu
scandibet60 ilmaiskierrosta ilman talletusta
1.000€ Bonus + 560 ilmaiskierrosta
Bet like a Viking!
Lunasta Bonus
Arvostelu
Cherry40 ilmaiskierrosta ilman talletusta
600 € talletusbonuksia
Ilmaiset talletukset sekä kotiutukset
Lunasta Bonus
Arvostelu
ninjacasinoPelaa rekisteröitymättä
Laadukkaat kampanjat
Voitot tilille 5 minuutissa
Lunasta Bonus
Arvostelu
campeonbet120% bonus 500€ asti + 20 ilmaiskierrosta
Valitse itsellesi sopiva bonus
Reilusti kampanjoita
Lunasta Bonus
Arvostelu
dream jackpot 900€ bonusta + 150 ilmaiskierrosta
Loputtomasti lisäbonuksia
Jackpot pelit
Lunasta Bonus
Arvostelu
templenile200% bonus 500€ asti + 30 ilmaiskierrosta
Nettikasino joka erottuu joukosta
Nopeat kotiutukset
Lunasta Bonus
Arvostelu
wazamba100% bonus 500€ asti + 200 ilmaiskierrosta
Kohtuulliset kierrätysvaatimukset
Turnauksia
Lunasta Bonus
Arvostelu
jonny-jackpot100% bonus 1.000€ asti + 100 ilmaiskierrosta
Kaikki kuumimmat uutuuspelit
Supernopeat kotiutukset
Lunasta Bonus
Arvostelu

Charles Fey suunnitteli vuonna 1899 kolikkopelin, ”Liberty Bellin”, joka muistuttaa nykyisiä kolikkopelejämme. Koneessa oli 3 kiekkoa eri symboleilla ja uusina osina kolikon hyväksyjä, maksutaulukko ja sivussa suuri kahva, josta peli nykäistiin käyntiin. Kahvasta aiheutui myös nimi: ”yksikätinen rosvo”. Kyseisestä laitteesta tuli sensaatio ja se mahdollisti Feylle päivätyön jättämisen ja keskittymisen pelkästään pelikoneisiin. Vuonna 1909 Stephen Mill muokkasi Feyn koneesta kompaktimman kokoisen, jotta sitä oli helpompi liikutella ja lisäsi kuhunkin kiekkoon 10 uutta symbolia. Tästäkin koneesta tuli menestys ja se vei voiton Feyn alkuperäisestä koneesta.

Hedelmäpelin ensimmäiset nykyversiot

1964 ilmestyi ensimmäinen kolikkokone, joka käytti sähköistä mikroprosessoria pelien lopputuloksen määrittämiseen.hedelmäpelit Seuraava suuri harppaus hedelmäpelien maailmassa oli vuonna 1974 ilmestynyt ensimmäinen videoon perustuva peli, joka koostui ainoastaan TV-ruudusta, kolikkosuppilosta sekä SSD-tietokoneyksiköstä. Siitä lähtien peliteknologian ja myös hedelmäpelien kehitys on ollut huimaa.
Suomeen saatiin ensimmäiset hedelmäpelit 1960-luvulla ja ne ilmestyivät ensin matkustajalaivoille ja ravintoloihin, sekä huvipuistojen yhteydessä oleviin pelihalleihin. Pitkään rahapelien valmistamisesta vastannut RAY, Raha-automaattiyhdistys, valmisti ensimmäisen elektronisen hedelmäpelin vuonna 1980.

Jackpotit hedelmäpelien vetonauloina

Hedelmäpelien valikoima on laaja, sillä ne ovat suosituimpia pelikoneita helpon pelattavuutensa ansiosta. Hedelmäpelejä löytyy valtava valikoima perinteisistä yksilinjaisista monilinjaisiin, joissa voi olla jopa parisen sataa voittolinjaa. Netticasinoiden hedelmäpelit ovat pääsääntöisesti videopelejä, eli ne eivät yritäkään näyttää perinteisiltä hedelmäpeleiltä. Videohedelmäpelit voivat olla visuaalisesti vaikuttavia ja viihdyttäviä grafiikan ollessa huomattavasti näyttävämpi kuin ”vanhanaikaisissa” peleissä.

Hedelmäpelit sisältävät myös suurien voittojen pelikoneita, jotka jakavat tietyin väliajoin jackpoteja eli ”jättipotteja”. Nettikasinoiden jättipotit voivat olla huomattavan suuria verrattuna perinteisen kasinon potteihin, ainakin Suomessa. Pelaajan valitsemasta panostasosta riippuen voi pelistä voittaa satasista kymmeniin tuhansiin, ja hurjimmillaan päävoitot ovat satoja tuhansia euroja. Internetcasinoiden hedelmäpelit jaetaan voittotavoiltaan joko kiinteisiin tai progressiivisiin. Kiinteissä peleissä voittosummat pysyvät aina samana ja progressiivisissa peleissä potit kasvavat jatkuvasti, kiinteiden voittojen lisäksi. Progressiivisten pelien jokaisesta kierroksesta otetaan pelirahaa talteen ja siten potti voi kasvaa todella suureksi. Isot jackpot-hedelmäpelit ovat usein monen kasinon yhteisiä voitonjaon osalta.

Suurimpia jackpotteja

Suurimpiin jättipottipeleihin kuuluvat esimerkiksi Mega Fortuneen tullut voitto, joka saatiin maailman suurimmalla voitetulla nettijättipotilla, summana 17,8 miljoonaa euroa. Voitto tuli Suomeen vuonna 2013. Mega Fortune on tunnetun pelivalmistajan Net Entertainmentin valmistama jättipottikone, jonka teemana on raharikkaiden elämä huvijahteineen, sikareineen ja konjakkeineen. Paras merkki pelissä on onnenpyörä, jonka sisimmällä kehällä odottaa Mega-jättipotti.

Toinen suosittu jättipottihedelmäpeli Net Entertainmentilta on Hall of Gods, jossa jättipottivoitot voitetaan bonuspelissä. Bonuspelissä murskataan taisteluvasaralla kilpiä, joiden takaa paljastuu rahasummia ja kolmen eri jättipotin symboleja. Palkinnon voittaa, mikäli esille tulee kolme samaa voittoa.

 

Viimeinen esiteltävä jättipottipeli on Microgamingin Major Millions, joka Mega Moolahin tavoin kuuluu maailmanlaajuiseen Jackpot Networkiin ja progressiivinen potti, joka on sama kaikilla kasinoilla, kasvaa useilla kymmenillä kasinoilla samanaikaisesti. Major Millionsista on kolme eri versiota. Pelit ovat keskenään erilaisia, mutta ne jakavat yhteisen jättipotin, joka on suuruudeltaan yleensä alle miljoonan.

Hedelmäpelien bonuksista

Jokainen netticasino houkuttelee uusia pelaajia asiakkaakseen erilaisilla eduilla. Etujen saaminen luonnollisesti edellyttää asiakastilin rekisteröimistä ja usein talletuksen tekemistä pelitilille. Uusille asiakkaille tarjotaan monissa kasinoissa ilmaiskierroksia, freespinejä, eri peleissä ja kierrosten määrä voi vaihdella eri paikoissa kymmenistä jopa satoihin. Toisinaan ilmaiskierroksia tarjotaan myös ilman talletuksen tekoa. Vaikka kyseiset tarjoukset yleensä koskevat uusia, rekisteröityviä pelaajia, on myös kanta-asiakkaille toisinaan tarjolla ilmaiskierroksia. Yksi suosituista peleistä, johon on viime aikoina saanut paljon ilmaiskierroksia, on Starburst. Se kuuluu kategoriaan nykyaikaiset hedelmäpelit ja on avaruusteemainen. Starburst on nettikasinoiden suosituimpia kolikkopelejä.

Yleinen tapa antaa bonuksia on jakaa ilmaista pelirahaa. Ilmainen peliraha sopii erityisen hyvin uudelle pelaajalle pelien kokeiluun. Ilmaista pelirahaa ei voi kotiuttaa sellaisenaan, vaan yleensä siihenkin liittyy kierrätysvaatimusten toteuttaminen. Lisäksi ilmaisella pelirahalla saaduissa voitoissa saattaa olla nostorajoitus, eli voittoja saa nostaa vain tietyn summan verran ja loput voitot tulee kierrättää. Toki on olemassa kasinoita, joissa ei ole lainkaan kierrätysvaatimuksia ilmaisrahalla saaduille voitoille. Ilmaisen rahan toivossa ei kannata kuitenkaan availla useita tilejä, sillä yleensä kasinon säännöt sallivat vain yhden tilin per henkilö ja tilitehtailijalta voidaan takavarikoida voitot.

Nettikasinoiden välinen kova kilpailu pakottaa kasinot houkuttelemaan asiakkaita toinen toistaan paremmilla bonuksilla, joten ilmaisrahan jakaminen ja vastaanottaminen on osa sivustojen markkinointistrategiaa. Bonusrahojen kierrätysvaatimus koskee tavallisesti kaikkia pelimuotoja joten niin casino pelit kuin myös slotit ja hedelmäpelit ovat sen piirissä. Useat mobiilikasinot käyttävät juuri hedelmäpeleihin jaettavia bonuksia markkinoinnissaan, niiden ollessa nopearytmisiä ja yksinkertaisia pelejä joiden pelattavuus mobiililaitteella on tavallisesti hyvä.