Viikinkiteeman esiinnousu kasinomaailmassa oli varmasti vain ajan kysymys, alan suurimpien tasiasten kasvuodotusten sijoittuessa juurikin Skandinaviaan. Peesaten ruotsalaisten puolivuosisataista dominanssia kasinobisneksessä – suurimmista kasinoista ja ohjelmantuottajista suuri osa on ruotsalaisomisteisia ja kumppanuusstoiminnan kehittämisessä svenssonit ovat huimasti muuta maailmaa edellä. Huhut kertovat että Maltan epäviralliseksi kieleksi on nousemassa elegantti svenglish. Alan toimistoja nousee ruotsalaisten toimesta saarelle säännöllisesti, vetäen mukanaan myös kohtuullisen määrän muita pohjoismaalaisia.
![]() | 60 ilmaiskierrosta ilman talletusta 1.000€ Bonus + 560 ilmaiskierrosta Bet like a Viking! | Lunasta Bonus |
Ruotsalaisia tosin harva mieltää viikingeiksi, siksi yleisskandinaavisten teemojen hyödyntäminen alan markkinoinnissa on antanut odottaa jo pitkään ja vuoden 2016 aikana ensimmäiset viikinkiaiheiset sivustot todella näkivät päivänvalon. Scandibet noudattaa vanhaa viidakkorumpu-metodia eli sivustosta on kohistu jo jonkin aikaa vaikka itse kasinoa ei ole edes avattu.
Scandibet on viikinkihenkiseksi itseään mainostava pohjoismainen kasinosivusto jonka pääpaino on vedonlyönnissä. Taustalla on uusille kasinoille tyypillisesti joukko alalla kannuksensa hankkineita ‘ammattilaisia’, eli kyseessä on jälleen yksi kuorestaan ulos kasvanut ryhmä äkkirikastumista hamuavia Maltanruotsalaisia
Scandibet markkinoi sivustoaan ennakkoon niin kumppanuustahoille kuin pelaajillekin ennakkotarjousten avulla. Huhtikuussa 2017 avattava kasino ylpeilee tekevänsä yhteistyötä kaikkien suurimpien ohjelmistotoimittajien kanssa – itse pelivalikoimasta ei juuri ole tietoa herunut, sen sijaan bonukset hipovat taivaita, ruotsalaiset markkinointikanavat puhuvat 10 000 kruunun suuruisista talletusbonuksista. Sivuston ennakkomarkkinointisivu tarjoaa ennakkorekisteröityjille ilmaiskierroksia, varsinaisista bonuksista sivulla ei ole mainintaa. 500 slotin ja kasinopelin, jackpotpelien ja loistokkaaksi mainitun livekasinon pelien joukosta kasino uskoo jokaisen löytävän omansa, vedonlyöntiä unohtamatta.
Ennakkokatsaus: Scandibet
Ulkoasultaan äärisimppeli ennakkomarkkinointisivu ei juuri tarjoa tietoa siitä millaisesta kasinosta on kyse. Onko kyse keskeneräisestä projektista jonka suhteen rajalliset resurssit on käännetty ennakkomarkkinoinnin avulla odotusarvoiksi ylikuumenneessa affiliaatti-ilmapiirissä, hännystelijöiden ja kumppanuusmarkkinoiden typeryyksiä suoltavia arvioita hyödyntäen ja niihin luottaen, vai aidosti laadukkaasta kasinosta? Todennäköisesti kyse on kummastakin – uudet skandinaavisperusteiset nettikasinot ovat poikkeuksetta laadultaan keskitason yläpuolella, Scandibet tuskin muodostaa tässä suhteessa poikkeusta.
Samaan aikaan on sanottava että kasinoiden keskinäisessä kilpailussa kasinot profiloituvat ja erottuvat varsin pienin ponnistuksin, jopa siten että näiden kasinoiden laatua arvioitaessa on väistämättä otettava käyttöön eri standardit kuin suurten kasinoiden kohdalla. Perinteiset vedonlyöntiin panostavat sivustot tuottavat sisältöä tavalla joka kilpailee perinteisen median kanssa lukijoista, erityisesti sosiaalisen median alueella. Siten vedonlyöntiin panostavalla Scandibetillä lienee myös jotain erityistä pelaajille varattuna, viikinkiteema sinänsä ei kanna pitkälle.
Scandibet early bird
Scandibet markkinoi palveluitaan ennakkorekisteröityjille Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Monimutkaiselta vaikuttava free spin –ennakkokampanja tarjoaa useiden kymmenien, suurimmillaan jopa 550 ilmaiskierroksen bonusetua ennakkoon rekisteröityville pelaajille. Helmikuussa avautunut mahdollisuus ennakkorekisteröitymiseen jatkuu huhtikuulle, jolloin sivusto virallisesti avataan. Ruotsalaisille kumppanuustoimijoille sivuston kampanja on osoittautunut varsinaiseksi spekulaatioiden lähteeksi, suomeksi tuotettua tietoa sivustosta on huomattavasti vähemmän. Ennakkoon rekisteröityminen on mahdollista sivuston ennakkomarkkinointisivulla, osoitteessa joka lienee myös kasinon lopullinen osoite. Scandibet tarjoaa palveluitaan kaikella kolmella kotimaisella.
Scandibet – Bethard Group
Scandibetin takana on Bethard Group, samannimisen vedonlyöntisivuston perustajaryhmä, minkä perusteella tulevaa kasinoa voi ennakoida laadukkaaksi. Bethard on laadukkaimpia keskikokoisia vedonlyöntisivustoja verkossa jonka lievästi ylimielinen eetos promotoi avoimesti uhkapelivoittajan elämäntapaa. Kritiikittömyys kuuluu tässä suhteessa asiaan ja pelaajan kannalta tärkeintä lienee lopultakin että kasinolla on jonkinlainen laatutakuu. Toimiva asiakaspalvelu ja maksuliikenne, ammattimainen ulkoasu, huolella laaditut kertoimet ja pelivalikoimat sekä toimiva kasinopuoli mobiileineen määrittävät Bethardia ja sama odotusarvo koskee myös Scandibetiä.
Viikinkiaiheella ratsastaminen tuskin jatkuu varsinaisella sivustolla ellei kyse sitten ole täysin sivuprojekti jonka tähtäin on mobiilissa ja uusissa pelaajasiakkaissa eli nuorissa ja satunnaispelaajissa. Spin off –sivuston rakentamiselle voi olla monta perustetta, joista tekninen kehitystyö, mobiili, asiakashankinta ja fuusio-odotukset lienevät ne tärkeimmät. Maltalla pesivä ryhmä takaa joka tapauksessa tietyn laadun eli täysin vailla perusteita ei naapurimaan affimaakarien tohina varmasti ole. Scandibet on osa laadukkaiden kasinosivustojen verkostoa jonka lopullinen anti pysyy arvoituksena vielä muutaman viikon ajan.